Putinin trollit
| Putinin trollit Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta |
|
|---|---|
 Kannen kuvassa Venäjän karhu istuu koppalakki päässä naputtelemassa tietokonetta. Hihassa on Venäjän sotilastiedustelun GRU:n tunnus lepakko. |
|
| Kirjailija | Jessikka Aro |
| Kansitaiteilija | Maria Mitrunen |
| Kieli | suomi |
| Genre | tietokirja |
| Kustantaja | Johnny Kniga |
| Julkaistu | 2019 |
| Ulkoasu | sid. |
| Sivumäärä | 453 s. + kuvaliite |
| ISBN | 978-951-0-43829-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta on toimittaja Jessikka Aron kirja, jonka on julkaissut Johnny Kniga vuonna 2019.
Kirjassa Yleisradion toimittaja Aro käy dokumentoiden läpi tuoreita mustamaalauskampanjoita, joiden kohde hän on ollut myös itse. Hän on saanut vuonna 2016 kirjan aiheeseen liittyvistä reportaaseistaan Bonnierin Suuren journalistipalkinnon.[1] Aro aloitti kirjan työstämisen vuonna 2016, ja se julkaistiin 24. syyskuuta 2019.[2]
Kirja on julkaistu suomen kielen lisäksi latviaksi, viroksi, romaniaksi, puolaksi, liettuaksi, unkariksi, tšekiksi, ruotsiksi, bulgariaksi, saksaksi ja englanniksi.[3] Newyorkilainen kirjankustantamo Ig Publishing julkaisi englanninkielisen käännöksen nimellä Putin's Trolls vuonna 2022.[4]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkusanoissa Aro kuvaa sitä, millaisen kohtelun kohteeksi hän joutui julkaistuaan artikkelin Venäjän informaatiosodankäynnistä. Hän tunsi, että häntä painostetaan lopettamaan työnsä aiheen parissa ja vaikenemaan, mutta hän toteaa, että siihen taipumalla hän olisi pettänyt lupauksensa yleisölle välittää tietoa toimittajana. Aro pelkäsi, että henkisesti tasapainottomat ihmiset saisivat somehyökkäyksistä sytykkeen väkivallantekoihin, ja siksi hän joutui lopulta muuttamaan Suomesta pois.[5]
Aro on haastatellut kymmentä henkilöä, jotka ovat työnsä kautta olleet tavalla tai toisella tekemisissä Venäjän kanssa. Esimerkiksi Ruotsin ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Martin Kragh teki selvityksen Kremlin nykyaikaisista vaikutuskeinoista ja joutui sen julkaistuaan lokakampanjan kohteeksi, mutta jatkoi työtään, kuten Aro.[6]
Aro kertoo myös Yleisradion sisällä olleesta ”myyrästä”, joka välitti hänestä tietoja Johan Bäckmanille. Henkilöä vastaan ei kuitenkaan nostettu syytettä. Ilta-Sanomien Arja Paananen haastatteli Ylen silloista riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikköä Simo Alhoa, joka ei ottanut asiaan kantaa muuten kuin yleisellä tasolla: "Viranomaispuolella kuitenkin voi joskus käydä myös niin, että kun riittävää näyttöä ei ole, niin asia saattaa jäädä puolitiehen. Näyttöä voi olla vaikea saada."[7]
Arviot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paavo Teittisen (Helsingin Sanomat) mukaan kirja kuvaa hyvin Venäjän vaikutusoperaatioita maailmalla, mutta esittää myös hataria väitteitä trolliarmeijasta. Kirjan suurimpana arvona hän pitää suurelle yleisölle tuntemattomien tapausten esittelyä, mutta hänen mukaansa kirjassa on myös liioittelua. Heikoimpana hän pitää sitä, että varsinaisia Venäjän valtion operaatioita ja Venäjä-mielisten toimia ei ole eroteltu, sillä kaikki Venäjän näkemyksiä toistelevat eivät ole Venäjän palkkalistoilla. Paavo Teittinen toteaa: "Aro on tavallaan antanut kasvot Venäjän epäasialliselle vaikuttamiselle – – omalla työllään kiinnittänyt huomiota aitoon ongelmaan. Siihen, miten Venäjä yrittää aggressiivisesti puuttua demokraattisten yhteiskuntien asioihin".[8]
Paavo Teittisen mukaan:
"Venäjä on taitava tunnistamaan länsimaiden heikot kohdat ja käyttämään niitä hyväkseen tukemalla länsimaita hajottavia voimia. Poliittisesti, sosiaalisesti ja etnisesti jakautuneet yhteiskunnat ovat Venäjän vaikutusoperaatioille hedelmällistä maaperää. Tämän yhteiskunnallisen kehyksen käsittelyä olisi Aron kirjassakin kaivannut.
Kirja on kuitenkin sujuvasti kirjoitettu ja kustannustoimitettu katsaus siihen, mitä Venäjän informaatiovaikuttaminen voi käytännössä olla."[9]
Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkisen mukaan Aron oma historia trollaamisen kohteena saa kirjassa ymmärrettävästi suurimman painon ja kaikesta aistii, kuinka nämä kokemukset ovat satuttaneet kirjoittajaa. Hän pitää kirjaa merkittävänä ja toivoo, että se julkaistaan myös englanniksi.[10]
Teppo Tiilikainen (Suomen Kuvalehti) toteaa, että Aro on antanut kasvot nettikiusaamisen uhreille. Verkkoalustat eivät siivoa jälkiä, vaan niissä toistellaan valheita. Tiilikaisen mielestä Aro korostaa itseään liikaa ja puhuu tutkimuksista, kun kyse on journalismista. Tiilikaisen mielestä Aro yliarvioi Putinin valtaa. Kokonaisarviona Tiilikainen sanoo, että kirja on monilta osin ansiokas.[11]
Anna-Lena Laurénin (Journalisti) mukaan informaatiosodassa kannattaa suhtautua kriittisesti kaikkiin tekijöihin, missä Aro joskus horjuu. Se ei kuitenkaan vähennä hänen saavutustaan Putinin propagandakoneiston tutkimisessa ja paljastamisessa, joka on Suomessa ainutlaatuista.[12]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kirjan takakansi
- ↑ Karhun metkut Ruotuväki. 24.9.2019. Viitattu 12.1.2020.
- ↑ haku Jessikka Aro Putinin trollit Finna.
- ↑ Putin’s Trolls – Ig Publishing igpub.com. Viitattu 31.5.2024.
- ↑ Aro, s. 7–11
- ↑ Merja Niilola: "On parasta ryhtyä vastahyökkäykseen" – Jessikka Aron uusi kirja kertoo, mitä Venäjän kritisoinnista seuraa ja miten trollit voi voittaa Yle.fi, uutiset. 24.9.2019. Viitattu 3.10.2019.
- ↑ Arja Paananen: Raju väite Jessikka Aron Putinin trollit -kirjassa: Venäjän ”myyrä” löytyi Yleisradiosta Ilta-Sanomat. 24.9.2019. Viitattu 3.10.2019.
- ↑ Paavo Teittinen: Aito ongelma. Helsingin Sanomat, 24.9.2019, s. B 2–3.
- ↑ Jessikka Aron kirja kuvaa hyvin Venäjän vaikutusoperaatioita maailmalla, mutta esittää myös hataria väitteitä trolliarmeijasta – Toimittaja itse joutui pakenemaan vainoa ulkomaille Helsingin Sanomat. 24.9.2019. Viitattu 2.7.2024.
- ↑ Trollien satuttama Hybridiä turpoa. Viitattu 17.10.2019.
- ↑ Teppo Tiilikainen: Trolliarmeijan kynsissä. Suomen Kuvalehti, 42/2019, s. 56.
- ↑ Putinin trollit hyötyisi kriittisyydestä, mutta on tärkeä, ainutlaatuinen teos - Journalisti www.journalisti.fi. Arkistoitu 24.10.2020. Viitattu 20.10.2020.